Janne Tulkki

Janne Tulkki (s. 18. kesäkuuta 1975, Orivesi) on suomalaisen musiikkiviihteen monitoiminen kiintotähti.

Kauniin bassobaritonin omaava laulaja ja lauluntekijä soittaa myös tenorisaksofonia, pianoa, klarinettia sekä kitaraa. Vuonna 1999 ensimmäisen pitkäsoittonsa julkaissut Tulkki tunnetaan myös Syksyn Sävel -kilpailun voittajana vuonna 2001. Hän voitti kisan kappaleellaan “Yksinäinen pitkä tie”.

Hän teki läpimurtonsa vuonna 1999 kappaleella “Sinisen taivaan sateenkaari”. Hänen suuria hittejään on myös “Tulvii Pohjanmaa”, “Yksinäinen pitkä tie”, “Tulinen sydän”, “Kivilintu” ja “Aallon harjalla”.

Tulkin ensimmäinen albumi “Janne Tulkki” on myynyt tuplaplatinaa, lisäksi hänen kolme muuta levyään on myynyt kultalevyn verran. Viimeisin albumi “Viimeinen Satama” ilmestyi keväällä 2007.

Konserttisaleissa Janne Tulkki on vieraillut vuonna 2000 Sisältä kultaa -kiertueen ja vuonna 2003 Janne Tulkki Valkokankaalla -show’n merkeissä. Seuraava konserttikiertue on syksyllä 2008 Tulkin 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Source: http://www.last.fm/music/Janne+Tulkki/+wiki