(Säv. Don Robertson, san. Tapio Rautavaara)

Hän makasi hiekassa erämaan.
Oli kuudestilaukeava kourassaan.
Oli lammikko verta ja senkin näin
mies kitui, ammuttu takaapäin.
Mä veitselläni pois luodin sain,
työ kesti sen yön ja mun veitseni vain
pelasti Ringon.

(Ringo… Ringo…)

Häntä hoitelin viikkoja vaara oli pois.
Hän toipui pian kuin ihme se ois’.
Ja aamusta iltaan hän harjoitti vaan
vetoa kylmällä aseellaan.
Sitä usein katselin peljäten, 
kun vertaa vedolle tiennyt
tuon Ringon.

(Ringo… Ringo…)

Ja eräänä päivänä ratsastaen
mä lähdin itään, hän läntehen.
Sain tähden ja viran sheriffin.
Hän pahuudessa oli kuuluisin.
Hän verta ja lyijyä kylvi vaan,
sai lännen pelolla kuiskaamaan
nimen Ringo.

(Ringo… Ringo…)

Sen kokeen saapuvan aavistin,
kumpi meistä vetäisi nopeimmin.
Niin tuli sana hän kaupungissa 
on saluunassa nyt saarroksissa.
Jäi kadulle muut menin ovesta yksin.
Pian seisoimme hiljaa silmätyksin
minä ja Ringo.

(Ringo… Ringo…) 

Kun räjähti, luulin mä nopea oon.
Mun vetoni ehti vain koteloon.
Olin päättänyt miehestä selvän teen.
Hän ampui mua vain ranteseen
ja aseeni lensi menojaan.
Mä tuijotin kuudestilaukeavaan
nyt Ringon.

(Ringo… Ringo…)

Hän hiljaa hymyili kerrotaan:
Se ensi hymy oli huulillaan.
Hitaasti latasi aseensa, sanoi:
”Ystävä olemme tasoissa.”
Ja siinä viimein mä ymmärsin,
että hitunen rinnassa hyvääkin
on Ringon.

(Ringo… Ringo…)

Hänen perääntymistään suojasin.
Kun pääsimme ulos niin raivoisin
tuli yhteislaukaus kadulta päin.
Hän lepäsi kuolleena edessäin.
Pian kaupunki riemuitsi hurraten
ja säälin kyyneltä nähnyt en,
vuoksi Ringon.

Niin tarina levisi ympäri maan:
Hän Ringon löi aseellaan.
Ja vuodet vain, näin kerrotaan,
sai aseeni viimein vaikenemaan.
On outoa vain yks’ asia: Miksi
nyt tähteä sheriffin kantaa risti
Ringon?

(Ringo… Ringo…
Ringo… Ringo…
Ringo… Ringo…)
<br />
			     <br />
			     Thanks to M.A.Tikka