Irwin Goodman

Irwin Goodman - Pieni Iltasatu lyrics

rate me

(Säv. Irwin Goodman, san. Emil Retee)

Kaukana, kaukana, Pohjolan perukoilla sijaitsee pieni ja karu Härmlandin valtakunta, jota tunnollisesti ja tasapuolisesti hallitsee koko kansan rakastama kuningas Urhea.

Härmlandin kansa viettää onnellista elämäänsä. Vaikka maassa ei olekaan työtä, on kuningas Urhea järjestänyt lukuisia työttömyyskortistoja ja työnvälitystoimistoja, joissa onnelliset isät viettävät päivänsä kilvan viisasta kuningasta kiitellen. Kaikilla kansalaisilla on sentään yllin kyllin leipää, ja jos leipä on joskus loppunutkin, on silloin ollut hovissakin viina tiukalla.

Näin onnellista kansaa ei löydy päältä maan,

on nurkumatta tyytynyt se aivan mihin vaan.

Se hurraten on purrut vain pelkkää silakkaa,

kun hovissa on juhlittu ja juotu samppanjaa. Hei!

Jo vuosikymmeniä on Härmlandilaisten suurimpana huvina ollut kuninkaan itsenäisyysjuhlien katseleminen. Sankoin joukoin on onnellinen kansa taapertanut linnan ympärille hurraamaan, kun heidän työnsä tulokset on rakettien räiskyessä kumottu maan johtavien henkilöiden kurkkuihin. Kun kuningas linnansalissa on kohottanut samppanjamaljansa ovat Härmlandilaiset korkanneet taskulämpimät Koskenkorva-pullonsa ja yhtyneet hurraten maan suurimpaan ilojuhlaan.

Näin onnellista kansaa ei löydy päältä maan,

on nurkumatta tyytynyt se aivan mihin vaan.

Se hurraten on purrut vain pelkkää silakkaa,

kun hovissa on juhlittu ja juotu samppanjaa. Hei!

Härmlandista on muodostunut nopeasti todellinen paratiisi. Kuin Aatamit ja Eevat kulkevat he räsyisissä vaatteissaan pylly vilkkuen. Mutta siinä varmaankin on juuri heidän suuren onnensa salaisuus. Heidän suurin intohimonsa on kuninkaan ja hoviväen yltäkylläisyyden seuraaminen. Tietenkin maassa on ollut myös muutamia luopioita, jotka ovat häpäisseet koko valtakunnan maineen muuttamalla naapurimaihin töihin. Kuuntelematta lainkaan johtajien suurta viisautta: ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä.” Mutta suurin osa Härmlandilaisista on kuitenkin jäänyt kuninkaalle uskollisiksi.

Näin onnellista kansaa ei löydy päältä maan,

on nurkumatta tyytynyt se aivan mihin vaan.

Se hurraten on purrut vain pelkkää silakkaa,

kun hovissa on juhlittu ja juotu samppanjaa. Hei!

Kuningas Urhea on luonut Härmlandista todellisen demokratian esikuvan. Jokainen saa sanoa mitä haluaa, syömättä kuitenkaan sanojaan. Sillä mihinkään toimiin on turha ryhtyä. Kuningas kyllä pitää niistä huolen. Kun kansa ei omista mitään, ei heillä myöskään ole huolta omaisuudestaan. Johtajisto on itseään säästämättä ottanut kantaakseen koko valtakunnan omaisuuden taakan ja näin suonut kansalle mahdollisuuden nauttia rauhassa suuresta onnestaan.

Näin onnellista kansaa ei löydy päältä maan,

on nurkumatta tyytynyt se aivan mihin vaan.

Se hurraten on purrut vain pelkkää silakkaa,

kun hovissa on juhlittu ja juotu samppanjaa. Hei!

<br />

<br />

Thanks to M.A.Tikka

Get this song at:  amazon.com  sheetmusicplus.com

Share your thoughts

0 Comments found