Irwin Goodman

Irwin Goodman - Me Kolme, Mä, Sä, Hän lyrics

rate me

(Säv. Rudolf Holz, san. Emil von Retee)

Kaikki alkoi kapakassa,

oltiin iltaa istumassa

yhden kundin kanssa kaksistaan.

Ilta meni rattoisasti,

juteltiin vain siihen asti

kun se nainen tuli kapakkaan.

Ensin vain me katselimme,

sitten illan tanssitimme

toisiamme salaa kyräillen.

Siitä syntyi sitten meille,

entisille kavereille

ilmiriidan aihe melkoinen.

Me kolme mä, sä, hän.

No, kelle kuuluu hän?

Ja sitten tahtoi hän

kai kummankin.

Siitä alkoi kolmidraama,

kalpeana joka naama

toisiamme kilvan solvattiin.

Minä heitin herjaa sulle,

sinä taasen karjuit mulle,

hän taas suuntas’ herjans’ molempiin.

Riita jatkui painimalla,

minä päällä sinä alla,

hän taas hutki meistä kumpaakin.

Sitten vielä vastus muuttui,

portsarikin painiin puuttui,

pyöriskeltiin hetki sekaisin.

Me kolme mä, sä, hän.

No, kelle kuuluu hän?

Ja sitten tahtoi hän

kai kummankin.

Sitten saapui virkavalta,

kiskoi esiin kasan alta

kovin ottein meistä kummankin.

Jalat melkein irti tiestä

kahta kovaa naisten miestä

vietiin turvaan voimin poliisin.

Sopu syntyi jälleen meille

entisille kavereille,

betonilla putkakomeron.

Samaa syyte, sama koppi,

ehkä tästä nyt sen oppi,

turha riidan aihe nainen on.

Me kolme mä, sä, hän.

No, kelle kuului hän?

Kun taisi ottaa hän

sen poliisin.

Me kolme mä, sä, hän.

No, kelle kuului hän?

Kun taisi ottaa hän

sen poliisin.

Me kolme mä, sä, hän.

No, kelle kuului hän?

Kun taisi ottaa hän

sen…

<br />

<br />

Thanks to M.A.Tikka

Get this song at:  amazon.com  sheetmusicplus.com

Share your thoughts

0 Comments found