(Säv. & san. Matti Siitonen)

On kauan seissyt päällä maan, 
niin vakaana ja paikallaan,
on nähnyt enemmän kuin mikään muu, 
tuo vanha seetripuu. 
Nähnyt ihmisrodun lapsuusajan, 
maahan piirrettävän rajan, 
puisen nuijan iskuun nousevan. 
Ihmiskunta sitten varttui, 
rautamiekkaan käsi tarttui. 
Miehet komennettiin aseisiin 
ja sitten taisteltiin. 
Päätti hiljainen tuo todistaja, 
vanhan puun on kerrottava, 
ihmisistä ehkä joku ymmärtää. 

Ettekö te kuule, kuinka maa nyt valittaa. 
Ettekö te kuule, kuinka pellot huokaa. 
Valtameret, metsät, vuoret tuuleen kirjoittaa 
lepohetki hetkiseksi meille suokaa, 
maa nyt huokaa, valittaa. 

Kun riittänyt ei keihäs, pistin, 
pystyttivät puisen ristin 
kohtalonsa siihen nauliten 
ja vielä pilkaten. 
Ja niin piirrettiin taas uudet rajat, 
syntyi uudet puhdistajat. 
Uskon vuoksi toista vainottiin. 

Ja kansa nousi kansaa vastaan 
turhaan itki äidit lastaan 
uskottiin vain tykinpuheisiin 
ja jälleen taisteltiin, 
katsoi tuota puu kuin kauhu-unta 
onko tämä ihmiskunta? 
Alkoi hiljaisesti laulaa lauluaan 
 
Ettekö te kuule, kuinka maa nyt valittaa. 
Ettekö te kuule, kuinka pellot huokaa. 
Valtameret, metsät, vuoret tuuleen kirjoittaa 
lepohetki hetkiseksi meille suokaa, 
maa nyt huokaa, valittaa. 

Vanha puu nyt seuraa hiljaa 
kuinka sade ruokkii viljaa 
ihmisveljiin vielä uskoen 
ja yhä toivoen, 
että vältettäisiin uusi uhka 
ettei peittäis' musta tuhka 
Luojan luomaa lahjaa ihmisen

Ettekö te kuule, kuinka maa nyt valittaa. 
Ettekö te kuule, kuinka pellot huokaa. 
Valtameret, metsät, vuoret tuuleen kirjoittaa 
lepohetki hetkiseksi meille suokaa. 

Ettekö te kuule, kuinka maa nyt valittaa. 
Ettekö te kuule, kuinka pellot huokaa. 
Valtameret, metsät, vuoret tuuleen kirjoittaa 
lepohetki hetkiseksi meille suokaa 
maa nyt huokaa, valittaa.

Ettekö te kuule, kuinka maa nyt valittaa. 
Ettekö te kuule, kuinka pellot huokaa. 
Valtameret, metsät, vuoret tuuleen kirjoittaa 
lepohetki hetkiseksi meille…
<br />
			     <br />
			     Thanks to M.A.Tikka